maanantai 23. huhtikuuta 2012

11,5 km/h

Kymmenen kilometrin työmatkani julkisilla vei tänä aamuna 52 minuuttia. Hölkäten taitaisi päästä suunnilleen yhtä nopeasti. Tuo ei edes ole mitenkään poikkeuksellisen hidasta, joskus on mennyt yli tuntikin. Onneksi oli hyvä ilma, että junaseisakkeella ja bussipysäkillä seisoskelu ei tuntunut ihan niin hukkaan heitetyltä ajalta: saihan siinä sentään valohoitoa. Sateella se odottelu ärsyttää enemmän.

Mikä siinä on, että Espoossa on niin vaikea liikkua julkisilla minnekään? Helsingin keskustaan pääsee sujuvasti, mikäli VR:n liikenteenohjaus ei satu kaatumaan tai radalle hajonnut ikäloppu lähijuna ei pysäytä kaikkea rataliikennettä epämääräiseksi ajaksi, mutta mihinkään muuhun suuntaan ei pääse kätevästi silloinkaan.

Onneksi kohta pääsee aloittamaan pyöräilykauden. Sitten pitää vain opetella polkemaan tarpeeksi rauhallisesti, ettei ole töihin päästessään hiestä märkä, tai käymään suihkussa vasta töissä. Liikunta tekee joka tapauksessa hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti